lauantai 10. elokuuta 2013

#24 akryylimaalaus

Kuten edellisestä kirjoituksesta kävi ilmi, tilasin Adeninalta akryylimaaleja ja uusia siveltimiä. Kyseisenä päivänä testasin niitä yömyöhään, kun uni ei tullut. Millään en vain malttanut jättää asiaa seuraavalle päivälle. Hillitsin kuitenkin itseni, enkä tehnyt harjoittelusta heti postausta.
En ole mikään tietokoneihminen, teen bloggaukset mielummin puhelimellani. Kuitenkin päätin, että alan tietokoneella postaukseni tekemään, samalla kaivoin järkkärini. Sillä otinkin jo kuvia akryylimaalatuista kynsistäni, MUTTA en jaksanut odottaa tietokoneen saapumista Vierumäeltä, jossa se perheeni kanssa on.
En myöskään osaa lisätä kuvia postauksiin kännykältä niin, että väliin saa tekstiä :D
Seuraavat kuvat ovat kuitenkin aikajärjestyksessä. Ensimmäinen kuva yöllisistä maalauksista (kaksi elämäni ensimmäistä maalausta, kukka perhosta ennen). Toinen kuva yhden päivän kynnelläni viihtynyt kukka, joka oli ensimmäinen kynteen tekemäni maalaus. Kolmas ja neljäs kuva tämänhetkisistä kynsistäni.
Lisättäköön, että en todellakaan ole taiteellinen, mutta ei nämä ihan kamaliakaan ole!

2 kommenttia:

  1. Hienoja maalauksia, minä tykkään etenkin tuosta perhosesta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) niin minäkin, se on jotenkin niin siro... En vain tiennyt miten asettelisin sen kynnelleni, niin päätin tehdä kukkia :)

      Poista

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita! :) Seisothan kuitenkin sanojesi takana, vaikka kommentoisitkin anonyyminä.